Vaahtokylvyn oma parisuhdetohtori Titti Timantti on pohtinut näköalapaikalta suomalaisten parisuhdekuvioita kohta kolme vuotta.
Vaahtokylvyn parisuhdepalstalle tulee lukijoilta kirjeitä joka päivä. Neuvoa pyytävät niin teinit, eläkeläiset kuin kaikki ikäluokat siltä väliltä. Hätä on yleensä kova. Vaihtoehtoja ja selityksiä on miljardi, pää on pyörällä, voimat lopussa, usko katoamaisillaan. Uupumus tuntuu kehystävän kirjettä kuin kirjettä. Mistä aloittaa? Mihin lopettaa? Miten uskoa yhtään mihinkään?
Autistinen Suomi
Oikeastaan on aika kummaa, että suomalaiset yleensä saavat parisuhteita aikaiseksi. Sen verran autistiselta kansamme joskus vaikuttaa. Omissa oloissa nyhjätään vieraita epäilevästi mulkoillen, ei paljon puhuta, ei pussata. Onneksi sentään sanotaan, että hiljaisissa vesissä ne suurimmat kalat kutevat.
Eksyksissä
Käsite "parisuhde" on käynyt läpi aika helvetillisiä muutosten tuulia. Ei ihme, että kansakunta on eksyksissä ja puristuksissa kuin mummo mustikassa. Vielä muutama vuosikymmen sitten parisuhde tarkoitti jokseenkin 23-vuotiaana solmittua avioliittoa, heti kasvavaa lapsikatrasta, kotia - sekä koiraa tahi kissaa, jos hyvin käy. Ei tarvinnut kummemmin etsiä itseä, kun asiat oli valmiiksi ajateltu. Ahdistavaa, mutta ehkä hyvin turvallista.
Nykyisin tietysti useimmat parit asuvat yhdessä ennen (tai kokonaan ilman) avioliittoa. Siinä ei kukaan enää mitään synnin hurmaa näe. Lapset tehdään yhä useammin kovin kolmikymppisinä tai toisaalta teininä, jos lapsia yleensä pinnallisuuden aikakautena tehdään. Mutta miksi parisuhteet eivät sitten tunnu kovin hyvin toimivan, vaikka kaikkeen on vapaus suhtautua niin kuin haluaa? Ehkäpä juuri siksi. Kun voi valita kaikesta, valinnasta tulee vaikea.
Yksi oikea totuus
Kukaan ei taida enää tietää, mitä "parisuhde" oikeastaan tarkoittaa. Tai käsityksiä kyllä piisaa, mutta yhtä oikeaa totuutta ei. Vaikka lopulta kaikenlaiset parisuhteet perustuvat yksinkertaiselle "oikealle totuudelle". Ja kaikki sen totuuden tietävät, jos vähänkin tahtovat miettiä. Niinpä. Parisuhteessa on yksinkertaisesti kyse siitä, että puhalletaan yhteen hiileen eikä tehdä ohareita. Toiselta tai itseltä ei saa vaatia koko maailmaa, mutta rehellisyys ja uskollisuus hommaan kyllä kuuluvat. Kukin pari määrittelee omat sääntönsä itse: joillekin sopii avoin suhde, joillekin tosi tiivis. Pointti on kuitenkin se, että toiselle ei ohareita tehdä. Sitä on uskollisuus. Sitä on rakkaus. Sitä on olla "me", sen sijaan, että oltaisiin "minä" ja toinen "minä".
Kaveria ei jätetä?
Hääjuhlia joka tapauksessa järjestetään pontevasti kautta Suomen niemen, mutta karmivan usein prinsessajuhlista seuraa ero, johon puolestaan ei juhlan tuntua liity pätkän pätkää. Kaveria ei kyllä jätetä, mutta siippa kyllä?
Kun mikään ei riitä
Muistan, kuinka yläasteen opettajani saarnasi, että "seksi on osa ihmisen elämää: jännittävä, kaunis ja hauska asia". Jeespä jees. Jatkoi sitten, että jos asetelma luisuu päinvastaiseksi ja ihminen alkaakin olla pelkkä seksin osa, pitkästä ilosta seuraa pitkä itku. Kai seksi on vähän niin kuin tuli: hyvä renki, huono isäntä. Ympärivuorokautinen seksiaddiktio sekoittaa lopulta pään kuin pään, niin ylä- kuin ala-sellaisen. Kun mikään ei riitä, ei mikään riitä.
Järki käteen
Kuinka välttää sekoaminen? Kuinka välttää eroaminen? Kuinka pysyä onnellisena? Kuinka pitää toinen onnellisena? Ärsyttävän tylsältä kuulostava itsekuri ratkoo monta tylsää kysymystä. Siinä vaiheessa, kun tohkeissaan ollaan vakiintumassa kuumottavan uroksen tai naaraan kanssa, pitää ottaa siihen omaan kauniiseen käteen se vanha kunnon järki. Tylsää, totta helvetissä. Kuka nyt järkeä haluaisi edes muistaa kiiman ja ruusunpunaisten sydänten hetkellä? Mutta ei auta, tylsä pohdiskelu voi pelastaa pahalta draamalta. Ei muuta kuin oman pään tiskiin tylsiä kysymyksiä ja piinallisen rehellisiä vastauksia: Pystynkö tähän? Ajattelenko vain itseäni? Ajattelenko vain toista? Olemmeko samaa joukkuetta? Pelaammeko ylipäänsä samaa peliä?
Uskon asia
Niinhän se on, että kun kaikki on sallittua, mikään ei riitä. Ei tee eikä sympatia, ei rakkaus eikä Substral. Riittävä sekoitus on onnen ydin. Kun sen oikean sekoituksen vielä osaisi keitellä. Ja osaahan sen lopulta. Jos oikein kovasti tahtoo. Tuohon uskon minä. Ja nehän kuuluvat yhteen, usko, toivo ja rakkaus. On pakko aloittaa uskomisesta, että voisi rakastaa.
Ihanaa rakkautta ja mahdollisimman paljon tylsää järkeä!
Love, Titti
