


Mies
Motto
Matkustusasu
Varman päälle
Pakkauslista
Motto
Pukeutuminen on persoonallisuutemme käyntikortti. Siksi sen tulee
myös vastata omaa kuvaamme. Matkalla maan tavalla
Millaisia vaatteita mukaan? Jo oman aikansa tapaguru lordi Chesterfieldin
neuvoi Pukeudu niin kuin järkevät ikäisesi ihmiset
siellä missä kulloinkin olet. Tämä 1700-luvun
vinkki toimii edelleen.
Monissa maissa ollaan hyvinkin konservatiivisia, toisissa rennompia. Ota
aina asiasta etukäteen selvää. Selvitä samoin paitsi
työohjelmasi myös suunniteltu oheisohjelma.
Aina kannattaa pakata helppohoitoisia, mahdollisimman rypistymättömiä,
nopeasti kuivuvia ja keskenään yhteensopivia vaatekappaleita.
Matkustusasu
Mukavuus ja käytännöllisyys ovat etusijalla. Esimerkiksi
puuvillahousut ja puvun takki, alla pitkähihainen puuvillapusero.
Mukavat matkustuskengät.
Rennompi versio voisi olla ryhdikkäät samettihousut, puuvillapoolo
ja v-aukkoinen villaneule. Kevyt päällystakki.
Varman
päälle
Miehen varma asu ympäri maailmaa kokouksissa, kongresseissa ja liikeneuvotteluissa
on kokopuku (tumma tai tummahko), valkoinen paita, hillitty solmio, tarpeeksi
pitkät tummat sukat ja kiillotetut(!) mustat kengät.
Joskus kokouksissa käy irtotakki ja housut, mutta joissakin maissa
ne hyväksytään vain vapaa-ajan asuksi.
Virallisissa tilaisuuksissa mies ei saa riisua puvun takkia kuumimmallakaan
hetkellä (kuten ei muuten omassa eduskunnassammekaan istuntosalissa).
Puvun takin saa riisua vain, jos isäntäväki ehdottaa.
Myöskään solmiota ei saa höllentää, vaikka
tilanne olisi miten tukala. Solmio kuuluu ympäri maapallon olennaisena
osana miehen hyvään pukeutumiseen. Maailma on täynnä
ravintoloita ja hotelleja, joihin ei pääse edes sisään
aamiaispöytään ilman asianmukaista solmiota.
Pakkauslista
Lista laadittu kahden päivän työmatkalle matkustuspäivineen.
1 tumma puku (musta, tummansininen tai tummanharmaa)
1 arkikokopuku (vältä ruskeaa maailmalla) + puvuntakkiin sopivat
irtohousut
1 kevyt päällystakki
2 valkoista miestenpaitaa
1 värillinen miestenpaita (hillitty sini/harmaa, raidallinen, ajankohtainen
väri)
1 villaneule (ohuehko, esim. v-aukkoinen) + poolopusero
2 solmiota (päivään ja iltaan)
2 paria kenkiä (mustat paksumpipohjaiset päiväksi, mustat
ohutpohjaiset illaksi)
Alusvaatteet, tummia sukkia (tarpeeksi pitkät!), vyö ja kello,
kalvosinnapit, taskuliina, aurinkolasit, sateenvarjo
Lähteet: Sirkka Lassilan Uusi käytöksen kultainen kirja
(WSOY 1999), Bernhard Roetzelin Täydellinen herrasmies (Könemann
1999), Susie Fauxin Tyylikäs nainen (WSOY 2000).

Matkapuvusto
|