Voisi tietysti kertoa sadanteen kertaan, että ne Hannasarenin puukengät vilahtivat Sinkkuelämän Carrien kintuissa ja että Ivanahelsinki telttailee monivärisesti. Voisi kehua klassisia jakkupukuja, Tarsalan kenkiä tai uusia Kirsi Lillen kaltaisia jännittäviä suunnittelijoita. Lyhyesti sanottuna, kyllähän sitä pystyisi ulkomaan elävän hyvinkin vakuuttamaan siitä, että kyllä me hei täällä junttilassakin ollaan ihan pirun cool.
Kuuliaisesti trendikkäänä
No, asiahan on niin, että täällä junttilassa tosiaan ollaan ihan pirun cool. Ja juuri siksi en lähtisi itkukurkkuisen itsepäisesti vänkyttämään, että kyllä-mekin-hei-ollaan-vähän-niinku-in. (Eikäpä kukaan ole cool, jos se pitää itse toisille selostaa.) Kertoisin siis, että suomalaiset ovat tyyliltään täysin mahtavasti ja perusteellisesti sekaisin. Pääkaupungin teiniriiviöt tosin kyllä edustavat mallikkaan sexysti kansainvälistä henkkamaukkautta, designer-fiiliksiä tai toisaalta hiphop-skeneä suorastaan himokkaamin kuin Ameriikan mantereella konsanaan. Sellaista se on globaalin maailman meno joka paikassa, niinpä. Mutta kaupunkien kuuliaisen trendikkäästä huolimatta katukuvasta Suomessa kyllä ollaan perustavanlaatuisesti sekaisin. Ja se on ihanaa, se.
Suloisen sekaisin
Tämänhän tietää jokainen. Että "ammennetaan omista juurista" ja "ei meissä ole mitään vikaa". Onhan Dieselkin nimennyt mallistojaan suomeksi, onhan kielemme niin cool. Joo joo ja vielä kerran joo.
Tasavallan kansalaiset (och medborgare, också) hiippailevat joka tapauksessa ympäriinsä käsittämättömän värisissä ulkoiluasuissa huvittavat sauvat käpälissään. Kahisevat mennessään. Eivät turhia hymyile. Ovat mielipuolisen keskittyneitä kuin joku Väinämöinen aikoinaan.
15 vuotta sitten
No, kun minä edustin kaikkitietävää, nenäkästä nuorisoa, elettiin 80-90-taitetta. Silloin oli muotia valittaa, miten "junttii ja tylsää Suomessa hei on". Olihan väitteessä silloin toki vissi perä, mutta yhtä vissiä on se, että moinen valitus lähtee itsetunto-ongelmasta. Silloin jokainen itseään "kunniottava" urbaani ihmelapsi järjesti itsensä ulkomaille, kuka mihinkin paskaduuniin vaikka, kunhan arki kului myyttisten ulkomaiden sädehtivässä glooriassa käyskennellessä - ihanan ulkopuolisena, junttina. Takaisintulija oli aina vähän niin kuin tavallista kuolevaista korkeampi olento, olihan yllä kosmopoliittisen lumovoiman lisäksi vaatepartta ulkomailta, vierain valuutoin ostettua.
"Muotii Lontoos"
Siihenpä tyylikriisi ja myös tyylionnistuminen kulminoituivatkin. Siihen, että joku oli "muotii Lontoos". Niihin aikoihin Nansolle ei suunnitellut Nina Pirhonen piparikuoseja eikä Paola Suhonen kiurujaan. Panikia, KoneHelsinkiä tai yleensä oikein mitään jännää ei ollut, korkeintaan streetkredua soivat MicMac ja Beavers. Silloin Suomessa puettiin kotimaisin voimin vain tädit, sedät ja toppahaalareihin tungetut penskat - ei yhden yhtä tyylikästä nuorta aikuista. Tyylin ydin tiivistyi sanaan ulkomaat. Totuus oli todellakin "out there".
Heja Sverige
Ehkä nyt EU-isänmaa tuottaa jo sen verran vankkaa itsetuntoa, ettei tarvitse vertailla itseään muihin. Hyvä niin. Tosin me Kekkosen aikakauden lapset kyllä tunnemme jotain vammautunutta onnistumista, kun Ruotsin söötit nappisilmät jäävät toiseksi. Ja nehän jäävät: maa, joka on yksinkertaisesti virheettömän kaunis niin muotoilultaan, luonnoltaan, arkkitehtuuriltaan, muodiltaan, kulttuuriltaan sekä etenkin sokerisen kauniilta naamatauluiltaan, potee meitä pahempia itsetuntokriisejä. Jokainen yltiökaunis tukholmalaispoika tai -typy valittaa sitä, miten huonosti Tukholmassa voi shoppailla tai miten juntteja ruotsalaiset ovat, miten tylsiä sydäntäsärkevän trendikkään kaupungin näyteikkunatkin. Kun mikään ei fashion-victimille riitä, sehän meitä "aitoja" tyyppejä naurattaa vallan. Kas kun me olemme niin sinut itsemme kanssa, ettemme juokse minkään perässä emmekä päde. Me sauvakävelemme.
Riemua
Suomalaisuuden ydin on minun nähdäkseni juuri tämä alemmuudentuntoinen ylemmyydentunto, jonka turvin kaikesta huonosta ja tyhmästä voi riemuita. Ja se on aika hauskaa se. Se on pirun coolia.
-T. Miettinen
