Yleisnäkymät:
Viime vuoden hurjan ilotulituksen jälkeen Oinaille on luvassa huomattavasti vaativampi, ei ainoastaan vuosi, vaan jopa aikakausi Pluton siirtyessä neliömerkkiisi Kauriiseen. Jos viime vuonna asiat vielä etenivät helposti ja jopa vaivattomasti, niin nyt joudut tekemään töitä onnistumistesi eteen. Energiaa sinulla tulee riittämään vaikka maapallon nostamiseen, mutta tehojen hyödyntäminen edellyttää niiden todella tarkkaa ja ehdotonta suuntaamista itseäsi kiinnostaville alueille. Vastustajista ei tule olemaan puutetta tällaisen vuoden aikana, mutta silloin kun itse tiedät mitä olet tekemässä, ei kukaan pysty sinun etenemistäsi horjuttamaan. Pidä tiukasti ja tyynesti pintasi, mutta älä erehdy riitelemään asioista, sillä silloin olet jo pahasti tappion puolella
Menestys:
Kuten tuosta johdannosta varmaan ymmärsit, on menestys nyt kiinni omasta aktiivisuudestasi. Merkkiäsi hallitseva Mars on oppositiossa Plutoon tammikuussa ja uudelleen Maaliskuussa. Tammikuun oppositio on sinulle todellinen etsikkoaika lähteä toteuttamaan elämäsi suurta haavetta tai visiota. Starttia ei parane lykätä helmikuun puolelle, sillä vastustajat järjestäytyvät helmikuusta alkaen yhä tiukemmaksi rintamaksi, jota et pysty murtamaan ihan helposti. Helmikuusta maaliskuuhun olet täynnä räjähtävää latausta, jolle on viisasta olla oikea suunta valittuna. Silloin saat aikaan todella suuria asioita ja muutoksia omassa elämässäsi. Ellei sinulla ole selkeää suuntaa ja läpi kiviseinien vievää innostusta, niin kylläpä käy elämä tylsäksi ja ahdistavaksi.
Rakkaus:
Venus liikkuu merkissäsi 4-30.4.2008 ja tekee heti alkuvaiheessa neliötä Plutolle. Kevätauringon paisteessa syttyy monen Oinaan lempi arvaamattoman kuumiin liekkeihin kaikista mahdollisista varotoimista huolimatta. Kaipaat tuolloin elämääsi kiihkeää rakkautta ja solusi ovat täynnä eroottista latausta, joka ei täyty rutiinihalauksista tai tottumussuukoista. Kiihkoa ja seksikästä säpinää täytyy löytyä joskus hinnalla millä hyvänsä. Etenkään huhtikuun ensimmäisellä puoliskolla ei hintaa ehdi kyselemään, kun rakkaudennälkä riepottelee sinua tunnelmasta toiseen niin että varmasti tuntuu. Väljähtyneet parisuhteet syttyvät uusiin väreihin tällaisena aikana, mutta sinä määräät värien laadun. Ellei oivallusta ja syttymistä tapahdu, on värikin yhtä synkkä ja yhtä täynnä pettymystä.
|