Maamerkkinä pääset tänä vuonna nauttimaan Pluton ehtymättömästä työntövoimasta etenkin sellaisina kuukausina, kun myös Jupiter vaikuttaa maaelementin merkissä. Alkuvuosi on kieltämättä hiukan nihkeämpää, vaikka mitään suoranaista häiriötä ei planeettojen taholta kohdistu merkkiisi. Suurimpana ongelmana saattaa hyvinkin olla kärsimättömyys tuntiessasi, että jotain paljon suurempaa on tapahtumassa ihan milloin tahansa.
Toukokuun koittaessa padot lopulta murtuvat ja huomaat paattisi lähteneen valtavaan kiitoon menestyksen aallonharjalla Marsin ja Jupiterin saapuessa peräkanaa merkkiisi. Varo merkillesi tyypillisen vaatimattomuuden asettamaa ansaa, joka houkuttelee sinua vähättelemään omaa merkitystäsi asioiden etenemisessä. Nyt on uskallettava ottaa koko kunnia itselle ja samoin on uskallettava tehdä kovia ja peruuttamattomia päätöksiä, jotka lopulta muuttavat koko elämäsi aivan toisenlaiseksi. Vastuu on otettava ja kannettava ilman turva-aidan antamaa suojaa, jos haluat ottaa kaiken hyödyn irti tästä upeasta kuviosta.
Rakkauselämäsi antoisin aika osuu elokuun lopulta syyskuun puoliväliin Venuksen vaikuttaessa merkissäsi kolmiossa Plutoon. Etenkin elo-syyskuun vaihde on aikaa, jolloin vetovoimasi on hurjimmillaan ja seikkailut kutsuvat nauttimaan rakkauden kiehtovista jännitteistä.