Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies


 




KIINALAINEN HOROSKOOPPI

Etkö tiedä merkkiäsi?

RottaPuhveliTiikeriJänisLohikäärmeKäärmeHevonenVuohiApinaKukkoKoiraSika

Hevonen
Hauska, houkutteleva ja korskeudessaan viehättävä Hevonen rakastaa juhlia ja väkijoukkoja, eikä laita ollenkaan pahakseen ollessaan huomion keskipisteenä häissä tai hautajaisissa. Ystäviä riittää, sillä Hevonen on huomaavainen, ja suojeleva kaikkia ystäviään kohtaan, eikä Hevosen seurassa käy koskaan aika pitkäksi. Hevosella on aina jotain jännittävää mielessä. Pahana päivänä hevonen on tuittupäinen, kärsimätön ja ällistyttävän itsekäs myös ystäviään kohtaan.

Ennuste vuodelle 2011

Tiikerin vuonna Hevonen korskui menestyksen ja toiminnan aallonharjalla, eikä päätösten tekeminen ollut lainkaan vaikeaa. Kaikki kolahti lopulta kuin ihmeen kaupalla kohdalleen. Jäniksen vuosi on huomattavasti arvaamattomampi ja muutospaineet kohdistuvat työelämän ja uran alueelle. Vaihtoehtoihin on tänä vuonna suhtauduttava huomattavasti tarkkaavaisemmin, jotta osaisit reagoida oikein vaaran uhatessa.

Myös kokonaan uusia mahdollisuuksia ilmaantuu työelämän alueelle etenkin huhtikuussa, toukokuussa ja lokakuussa. Marraskuu vie kuitenkin ylivoimaisen voiton mahdollisuuden tarjoamisessa. Ole tarkkana ja mahdollisimman avoimella mielellä hulluimmiltakin kuulostavia ideoita tai tarjouksia kohtaan.

Jäniksen vuonna Hevosen kannattaa laittaa oma elämä todelliseen kuntoremonttiin, sillä terveys ja hyvinvointi ovat tavallista haavoittuvampia tämän vuoden kuluessa. Ruokavalion korjaaminen saattaa muuttaa koko elämän aivan uudenlaiseen lentoon, mutta Hevosen on tehtävä se ihan itse ja omasta aloitteesta.

Sosiaalisessa elämässä vauhdikkaimmat kuukaudet ovat toukokuu, syyskuu ja joulukuu, jolloin löydät itsesi useammin erilaisista tapahtumista, juhlista tai kulttuuritilaisuuksista. Näiden yhteydessä tulet huomatuksi avoimuutesi ja seikkailunhalusi ansiosta, jotka saattavat hyvinkin johdattaa sinut menestyksellisten hankkeiden pariin aivan huomaamatta.

Romanttisessa mielessä saatat olla hiukan liian hätäinen ja siksi voisit laittaa ihan itse itsellesi hiukan suitsia hurjaa menoasi hillitsemään. Jäniksen vuonna ei pelkällä intohimolla pitkälle pötkitä ja siksi on viisainta edetä rauhallisesti ja rennosti askel kerrallaan. Jotain aivan erityistä tunnelatausta on ilmassa maaliskuussa ja lokakuussa, jolloin juuri se oikea saattaa törmätä ihastuttavaan persoonaasi.


 

Luonneanalyysi

Rakkaushoroskooppi miehet/naiset

Vuosihoroskooppi 2011

Lapsihoroskooppi

Kiinalainen horoskooppi

Päivähoroskooppi




 

 
   
© Elisa Oyj - Käyttöehdot - Anna palautetta - Mediakortti - Netiketti - Tekninen tuki