Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies


 




VUOSIHOROSKOOPPI

OinasHärkäKaksosetRapuLeijonaNeitsytVaakaSkorpioniJousimiesKaurisVesimiesKalat

Härkä 21.4. - 20.5.

Härän merkki saa ottaa vastaan Pluton voimallista kolmioenergiaa koko vuoden ajan ja huhtikuusta heinäkuuhun myös Saturnuksen vastaavaa latausta. Äkkiä katsoen voisi kuvitella, että Härän merkille osuu varsinainen kultakausi tälle vuodelle, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan ole ihan niin itsestään selvää, vaikka kaikki eväät ovat kyllä olemassa. Neptunus ja Chiron tekevät tänä vuonna yhdessä neliötä merkkiisi ja muistuttavat kahdesta asiasta. Ensimmäinen on herkistynyt alitajuntasi, joka kaiken etenemisesi keskellä osaa varoittaa sinua petollisista ihmisistä ja hankkeista, mutta vain tunteiden tasolla. Konkreettinen näyttö vilunkipelistä löytyy sekin aikanaan, mutta päätös mahdollisesta vetäytymisestä on tehtävä omiin aavistuksiin luottaen. Toinen muistuttaja on Chiron, joka herkistää kehosi kuuntelemaan voimiesi riittämistä vanhoihin ja uusiin juttuihin. Liika yrittäminen ja väkisin tekeminen kostautuu ensin väsymyksenä ja lopulta selvinä sairausoireina. Parasta aikaa etenemiselle ovat huhtikuu, kesäkuu ja joulukuu.

 

Luonneanalyysi

Rakkaushoroskooppi miehet/naiset

Vuosihoroskooppi 2010

Lapsihoroskooppi

Kiinalainen horoskooppi

Päivähoroskooppi




 

 
   
© Elisa Oyj - Käyttöehdot - Anna palautetta - Mediakortti - Netiketti - Tekninen tuki